Lasikopissa

"Hakkaan, huudan, itken, raivoa, tökin, potkin" mikään ei riko lasikoppia.

Mulla on sellanen olo, että olen lasikopissa. Kaikki katselevat mua ja arvostelevat, mä en pysty sanomaan mitään kenellekkään Koska olen laskikopissa.

Tämä vertaus tulee ihan siitä, että oli ihminen kuka hyvänsä, hän ei tule ymmärtämään mua edes vähäsen. Kukaan ei pysty hyppäämään mun kenkiin ja elää kanssani sitä, koska toista minää ei ole olemassa.

Tuntuu pahalta, kun sairaus on vienyt todella rakkaita ihmisiä. Se on rangaistukseni?
Haluan selittää ja koittaa saada ymmärtämään läheiset mitä oikeasti sairastan ja minulla ei ole samanlaista käsitystä asiasta kuin tavallisella tallaajalla.

Eteenpäin on mentävä vaikka menetettyjä ihmisiä on ikävä.

Helvetin keinu

Paikkakunnallani en ole koko asumisaikana saanut apua. Vihdoin sain. Se oli ihan omaa ansiota ja työtä siihen, että minut ymmärretään.

Aikaisemmat postaukset voivat olla aika karuja, mutta jätän ne nähtäväksi.

Tuli uusi diagnoosi epäväkaa persoonallisuushäiriö. Tulin kotiin psykiatrilta ja ryhdyin lukemaan kyseistä diagnoosia/sairautta niin kaikki täsmäsivät minuun.

Voin sanoa, että olen tyytyväinen nyt. Ainut juttu tässä on kamppailla päivästä toiseen.

Ja jos et ole aikaisemmin lukenut blogista niin tervetuloa!

Pyrin kirjoittamaan tänne mitä mieleen tulee. Aina se ei ole niin helppoa.