sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Musta sydän

Musta sydän rikkoo parhaimmatkin välit myös sukulaisiin. Se luulee olevansa joku maailmanomistaja vaikka todellisuudessa on jotain ihan toista.


Mä en voi käsittää sitä persoonaa joka mussa näkyy. Eka tehdään ja sanotaan pahasti. En mieti vaikuttaako se ikuisesti. Mä nään pelkkää mustaa. Viha, raivo valtaa ja kaikki on päin P:tä.
Nakkelen niskojani ja mikään ei ole hyvin. Itse en tunnista sitä, että mulla on vaan oikeasti todella paha olla.

Loppu peleissä taistelen itkua ja tuskaa vastaan ja tekis mieli huutaa, mutta ei kehtaa.
Tulee hetki kun mä hajoan. Itkusta tulee hysteeristä ja meinaa alkaa oksettaa. Aivot raksuttaa, että paniikkihäiriön oireet ovat selvät, kun tämän tiedostan se pahentaa vaan oloani.

Mulle ei olla psykiatriselta annettu tähän helpotusta. Mä ja kukaan muukaan mun lähellä ei enää kohta jaksa kun olen tällänen. Ne ei vaan tajuu, että mulla on paha olla.

Mä monesti mietin mikä on viimeinen niitti tai teko. Itsemurhaa olen miettinyt ja meinanut toteuttaa, tästä ole ollut sairaalassakin, mutta ei kukaan mua auta. Resurssit kaupungissa ei vaan riitä se vaan voi joku kerta olla että joku tekisti on viimeinen kerta. Tai mä puren hammasta ja sanon seuraavalle psykiatrilleni joka on jo viides alle kahden vuoden sisään, että jotain on tehtävä. 

Lukko, möykky, ovi joka suljetaan eikä sitä saada auki. Rintaa puristaa ja kohta puristetaan jo kaulasta niin että happi tuntuu loppuvan. Sitäkö mun pitää joka päivä sietää ja vaan harjotella jotain hengitysharjoituksia. 

Vielä mä taon sairaanhoitajalle ja psykiatrille järkeä, että jotain helpotusta mun pitää saada. Oli se mitä tahansa. Mä en ole luovuttaja!

lauantai 12. tammikuuta 2019

Synttärit 22.1. päivää jota en voi tietää!

Minulla on ihan yksinkertainen suunnitelma tuolle päivälle. Istun mieheni kanssa pöydässä, syömme kakkua ja juomme pari alkoholipitoista juomaa. Siinä on synttärini. Tärkeintä on se, että saan viettää sen rakkaani kanssa. Minua ei tulla repimään kotoani, että nyt lähdet miehesi jää! Ei se tulee mukaan jos vain haluaa.

En ole koskaan halunut olla keskipiste, mutta haluaisin sanoa sukulaisilleni pari valittua sanaa. Siinä on kumminkin vaarana että loukkaantuvat. MUTTA, se on mennyttä.

Olen vuosien mittaan huomannut ja kokenut, että minua käytetään hyväksi. Vaikka olen pienillä rahoilla silti tulee aina joku joka hyötyy jostakin. Siksi ehkä minusta on tullut sosiaalinen erakko.
Mitä tuo sosiaalin erakko tarkoittaa? Sitä että haluan olla ihmisten kanssa ja jutella, mutta samalla tunnen että on päästävä pois. Yleensä ystäväni paniikkikohtaus on läsnä.

Pidemmittä puheitta, onnentoivotukset ovat tervetulleita!

Kiitän yhteisistä vuosista lähimmäisiäni ja kavereitani vaikka he eivät ole jokapäiväisessä elämässäni.

Koulukiusaamiselle STOP!

Kun menin jo päivähoitoon niin minua jo kiusattiin. Jätettiin leikeistä pois tai protstoin minut laitettiin nukkumaan pinnasänkyyn ja muut jatkoivat leikkejä muualla. Kiusaaminen jatkui ammattikouluun asti. Psyykkeeni romahti jo peruskoulussa.
Muistan kuinka muut menivät aamunavaukseen, minä taas olin kuraattorilla ja kurkkasin oven lasin läpi kun muut kävelivät aamunavaukseen.

Ala-asteella paha oloni purkautui kirjoittamiseen, piirtämiseen. Se näkyi myös koulun arvosanoissa. Englanti, Historia, Biologia, Ruotsi, Äidinkieli... ei minua kiinnostaneet. Syykin selvisi, minulla on lukihäiriö joten pahoittelen jos blogissani on kirjoitusvirheitä. Äidinkielessä kun piti kirjoittaa essee tai ns. novelli jonka sai keksiä päästään se oli helppoa minulle, koska kirjoitin joka päivä. Englannin tunnit menivät niin että pidin runovihkoani tai paperinpalaa johon kirjoitin, tämä varmaan näytti siltä että opiskelin. Päin vastoin. Historian tunnilla lähettelimme kavereideni kanssa lappuja, monesti tuli että haluan keskittyä tuntiin, jutellaan välkällä.

Oli minulla myös kavereita, mutta pikkuhiljaa näistä kavereista tuli koulukiusaajiani.

Olen ottanut yhteyttä koulukiusaajiini ja kysynyt heiltä saanko kirjoittaa blogiini heistä, miten minä olen lapsuuteni kokenut ja miltä se minusta tuntui. Nimittäin on käynyt niin, että moni on vastannut

"Olimme lapsia, enkä muista mitä tuona aikana on tapahtunut."
Tähän vastaukseen tuohduin ja siksi kysyin heiltä oikeutta kirjoittaa heistä blogiini.

Nimet ovat muutettuja heidän yksityisyyttään suojaten.

Kiitos näille ihmisille jotka ovat antaneet kirjoittaa heistä, koska tämä on se jota osaan tehdä ja tulen tekemään. Koskaan ei voi tietää mitä elämänsä aikana tapahtuu. Minä uskon tällä hetkellä hyvään.
Toivon, että näistä tekesteistä on apua koulukiusatuille, koulukiusaajille sekä heidän vanhemmille.

Valitettavasti en ole saanut kaikkia ihmisiä kiinni joista haluan kirjoittaa, joten jos tunnistat itsesi tekestistä niin ota yhteyttä.

torstai 10. tammikuuta 2019

Elämän eliksiiri kohta 30-v.

Vuosi on ollut raskas, mutta samalla elämäni muuttava. Olen saanut kaipaamani sen, mitä olen aina etsinyt. Olen myös menettänyt sen mitä en olisi koskaan halunnut menettää. Elämässä joutuu tekemään päätöksiä oli ne mukavia tai raskaita.

Täytän pian 30-vuotta ja alan miettimään mitä on tapahtunut 30-vuoden aikana. Mitä olen saavuttanut? Mielestäni en mitään, sisälläni soi. Todellisuus mahtuu siihen paljon, enemmän kuin uskonkaan kun sen kirjoitan ylös ja katson mitä näinä vuosina on tapahtunut.

Viime aikoina elämääni on varjostanut paniikkikohtaukset, raivarit, ihmisten torjuminen, ahdistuneisuus ja ne edelleenkin painajaiset.

Ahdistuneisuus, se kun heräät aamulla paikkoja särkee ja ahdistaa sillä pitää kestää taas päivä itseni kanssa etten lyyhisty ja ala itkemään etten mä jaksa.
Illalla kun menet nukkumaan, käännän kylkeä udelleen ja uudelleen... ahdistaa ihan älyttömästi ja mietin mielessäni miten pääsen siitä karkuun. Tuntuu etten mitenkään. Kyyneleet valtaa silmäni ja sanon hiljaa itselleni, että nuku, huomista kun et voi tietää.

Tänään heräilen tokkuraisena, mutta tunnen että olen nukkunut jonkun verran. "Ylös kello on jo paljon". Mua väsyttää... nukahdan uudestaan. Hetken päästä herään säikähtäen että nukahdin. Nousen ylös nopeasti ja etsin vaatteitani. Tuntuu kuin universumi oli kääntynyt ympäri tuona pienenä hetkenä kun nukahdin. Todellisuus kello ei ollut edes vielä 11. Olin noni, eihän tässä mitään.
Tunnen kumminkin itseni luuseriksi.

Haluan tehdä paljon, mutta voimaa siihen en vaan löydä.

Olen keskustellut läheisteni kanssa.

itkien mulle läheinen sanoo "sun pitää päästä tosta sun negatiivisuudesta eroon"
viestillä saan "sä olet ollu mulle taakka"

Tähän haluan vastata

Musta ei tullut äitiäni, isääni, setääni, kummisetääni, kummitätiäni, serkkuani, pikkuserkkujani

nimittäin musta tuli MINÄ! Ihmistä on vaikea muuttaa, mutta jos haluaa itse muuttua pitää se ottaa pienin askelin. Edes sillä, että herää ennen klo 14.00.

Mulle psykologi aikoinaan sano, että laske 10:nen ennenkuin teet mitään. Katsotaan saanko kasaan samaan tyyliin kun 10 käskyä ne ovat vain"laske 10:nen sekuntia, ennen kuin teet mitään".

LASKE 10:NEN SEKUNTIA  ENNEN KUIN

-kosketat toista
- sanot sen ääneen
- katsot häntä
- panikoidut
- alat itkemään
- lyyhistyt lattialle ja sanot haluavasi kuolla
- alat juomaan
- mitä kirjoitat toiselle
- päässäsi alkaa kiehua ja tekee mieli raivota sille joka nyt sattuu osuumaan lähellesi
- mieti tykkääkö tämä toinen tästä asiasta josta nyt itse pidät

Siinä niitä tuli.

Oli mukava kun luit tämän. Jokaisella meillä on oikeus olla juuri sellainen kuin olemme. Emme vaan valitettavasti voi sille mitään jos sairastumme.