Mistä ammatti?

Olen miettinyt, että mikä ammatti sopii minulle. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, fibromyalgiaa ja nyt näköjään puhkesi nuoruuden aikainen exeema eli käsi-ihottuma.
Olen taloushallinnon merkonomi, mutta sairauksieni vuoksi opinnot kestivät 7-vuotta jonka aikana tuli pidettyä sairaslomaa, kuntoutustuella, hakea oikeaa lääkitystä. Sain kumminkin nipinapin opinnot loppuun ja se kyllä näkyy todistuksessa, että on menty siellä missä aita on matalin.
Merkonomi opinnoistani meni kaksi vuotta hyvin, kunnes psyyke romahti totaalisesti. Sinnittelin loppuun asti koulussa, kunnes huomasin että olin nukkunu koko opetustunnin.
Ei ollut vaihtoehtoja, kun jäädä sairaslomalle ja viedä kouluun todistus mikä tilanne oli.

Moni varmasti kyseenalaistaa tulevia opintojani, mutta olen tehnyt elämässäni viimeiset 1.5-vuoden aikana muutoksia jotka ovat parantaneet vain elämänlaatuani joten tahdon tehdä jotain sellaista jossa opin uutta. Siitä ei tarvitse maksaa juuri mitään, kunhan saisi mielekästä tekemistä. Uuden oppiminen on rankkaa, mutta se on myös palkitsevaa.

Pidän todella paljon kirjoittamisesta ja tiedän, ettei kaikki mene kieliopillisesti oikein, mutta tää on mun juttu. Pidän myös tietokoneista/eleketroniikasta/käsitöistä/laskemisesta. Onhan noita, mutta mikä on se koulutus tai paikka minne mennä. Se mun pitää vielä ratkaista jossain vaiheessa.

Asiat pyörii kun ympyrää, kun olen päivät yksin kotona. Kuntoutustuki päätös jumittaa kelassa kun lumiklimppi pakkasessa. Päätöstä ei tietenkään voida tehdä, ennenkuin viimeinen päätöspäivä on.
Ei koskaan ajatella, että oikeasti mulla on suunnitelmia, mutta ennen kelan päätöstä en voi juuri tehdä oikeasti yhtään mitään kun olla perhana täällä neljän seinän sisällä. Nyt tietenkin olet, lähde lenkille, mene sinne tänne tonne, ei se vaadi rahaa.

Olen käynyt paikassa joka on matalan kynnyksen paikka, mutta koen ettei se ole minun juttuni vaikka siellä kyllä tekemistä riittäisi vaikka kuinka paljon. Ympärillä sairaita ihmisiä psyykkisesti, vähän vähemmän ja vähän enemmän. En pysty menestymään tai tekemään mitään, kun joku voi tulla kertomaan sinulle yksityiskohtaisia asioita jotka pitää, pitää omana tietonaan. Se on se vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuus on tietysti joka paikassa minne menet, vähänkin kun olet ihmisten kanssa tekemisissä. Minulle vaitiolovelvollisuus on itsestään selvyys. Jos pihalla mummo tulee kertomaan päiväänsä ja miten terveydentilanne on, se jää vain minun tietoon ja voin kertoa hänelle että olen vaitiolovelvollinen, kaikki mitä jää meidän välisiksi pysyy myös sellaisena.

Mun on vaan pakko kirjoittaa, muuten hajoo kaikki. Tämä on tapani ollut aina purkaa omaa "tuskaani" jotta pystyn järkeilemään asioitten kanssa. Sekä tietysti jälkeenpäin lukemaan, mitä mä silloin ajattelinkaan.

Yhtä asiaa vihaan. Oikolukemista. Itse en näe virheitä, mutta kun annan tekstin toiselle se löytää ne välittömästi. Kumma juttu.

Päätetään tällä kertaa tähän. Kiitos ja hyvää "syksyn" alkua kaikille.