Sitten kun flippaa niin flippaa!

Voin heti kirjotella, etten ole ollut järjissäni vähään aikaan. Kaikki alkoi Joulukuussa ja sitä edesmennyt vuosi. Niin paljon muutoksia elämässä.

Itsemurha on nuoruusvuosien jälkeen tullut takaisin. Tuntuu vaan välillä siltä, ettei millään ole enää järkeä. MUTTA, itsemurha ei ole mikään ratkasu olon helpottamiseen koska se on silloin lopullinen. Et nouse tai herää enää, kun tapat itsesi. Mitä jätän taakseni, surevan puolisoni, surevan suvun.
Mielestäni tämä itsemurha tilanne, kun on päällä ei näe eteenpäin, on vaan niin paha olla.

Olen saanut aikuisena tietooni sellaisia asioita jotka olisin toivonut jättää sanomatta. Kumminkin menneisyys on menneisyyttä, tulevaisuus on edessä.

Kaupungissani, kukaan ei voi auttaa minua kuin minä itse. Tottakai saan tukea puolisoltani, mutta huomaan tarvitsevani ihan psykoterapiaa.

Muutos, muuttoni jälkeen toiseen kaupunkiin oli kaikista järkevin. Siitä alko uusi elämä, mutta eihän kiinan muuria rakennettu vuodessa.

Kun elämässä tapahtuu asioita paljon, on sen vastaanottaminen aikaa vievää.

Lopulta kaiken myrsky flippauksien jälkeen, olen onnellinen näin.

Jotenkin olen aina tullut pärjäämään.

Todellisuudessa olen erakoitunut todella pahasti, mutta se on elämääni tällä hetkellä. Kyllä käyn ulkona, kaupassa. Yksi asia minulla on, ei ole fyysistä ystävää tässä kaupungissa. Oikeastaan, en kaipaa. Minulla on jäänyt elämääni ihania ihmisiä. Saan olla kiitollinen todella rakkalleeni ystävälleni joka on jaksanut minua ja takonut järkeä päähäni. Näen ystävästäni, että hän on onnellinen ja kun keskustelemme saan hyvää oloa myös häneltä. Kiitos I!

Kivikkoinen polku

Elämän tie ei ole ollut mitenkään kevyt. Tuntuu että koetellaan koko ajan vai enkö näe positiivista puolta että todellisuudessa kaikki on hyvin. Tämän olen huomannut, että mulla on asiat hyvin vaikka mielialat saahaa pahemmin kuin raskaana olevalla naisella.

Elin monta vuotta elämästäni Etelä-Suomessa pienellä paikkakunnalla. Olin kihloissa pariin otteeseen ja jos se aika lasekttaisiin yhteen rikki menee kevyesti 10-vuotta. Jokaisessa suhteessa on hyvät hetket, mutta se mitä ihminen jätti minulle matkaan mukaan, kun lähdin oli.... no sanotaan reppu. Tämän repun kanssa purku kestää pitkään. Psykoterapia varmaan tämän jotenkin aukaisee ja se, että päästää irti mennestä.

Olen asunut jo vuodesta 2017 uudessa kaupungissa. Ihmissuhteita en ole pystynyt luomaan. Minulla ei ole ystäviä tai kavereita. Itse asiassa se on ihan oma vikani, kun olen kotihiiri. Täällä viihdyn, tästä pidän. Teen asioita kotona vointini mukaan. Toivon, että olen tarpeeksi sitä mitä minulta vaaditaan.