Kivikkoinen polku

Elämän tie ei ole ollut mitenkään kevyt. Tuntuu että koetellaan koko ajan vai enkö näe positiivista puolta että todellisuudessa kaikki on hyvin. Tämän olen huomannut, että mulla on asiat hyvin vaikka mielialat saahaa pahemmin kuin raskaana olevalla naisella.

Elin monta vuotta elämästäni Etelä-Suomessa pienellä paikkakunnalla. Olin kihloissa pariin otteeseen ja jos se aika lasekttaisiin yhteen rikki menee kevyesti 10-vuotta. Jokaisessa suhteessa on hyvät hetket, mutta se mitä ihminen jätti minulle matkaan mukaan, kun lähdin oli.... no sanotaan reppu. Tämän repun kanssa purku kestää pitkään. Psykoterapia varmaan tämän jotenkin aukaisee ja se, että päästää irti mennestä.

Olen asunut jo vuodesta 2017 uudessa kaupungissa. Ihmissuhteita en ole pystynyt luomaan. Minulla ei ole ystäviä tai kavereita. Itse asiassa se on ihan oma vikani, kun olen kotihiiri. Täällä viihdyn, tästä pidän. Teen asioita kotona vointini mukaan. Toivon, että olen tarpeeksi sitä mitä minulta vaaditaan.